Sanaleikki

Sanaleikki

Sanaleikin tavoitteena on yhdistää toisilleen vieraita asioita uudenlaisten näkökulmien löytämiseksi ongelmanratkaisussa.

– Sanaleikkiin intoutumiselle on annettava aikaa.

Sanaleikin kulku:

  • Työskentelyn aluksi ohjaaja kertoo lyhyesti, millaista ongelmaa ollaan ratkaisemassa, ja että tavoitteena on yhdistää toisilleen vieraita asioita uudenlaisten näkökulmien löytämiseksi.
  • Ohjaaja aloittaa valitsemalla minkä tahansa sanan ja pyytää osallistujia vuorotellen sanomaan, mikä sana tulee edellisestä mieleen. Näin kerätään 10–15 sanaa. Joidenkin osallistuminen tällaiseen hullutteluun on vierasta ja heidän innostumiselleen on annettava aikaa. Mielikuvat tulevat kaikilla varmaankin nopeasti, mutta niiden sanominen voi viedä aikaa.
  • Tämän jälkeen pohditaan sana kerrallaan, miten juuri se sana ja yhteisen ongelman ratkaisu liittyvät yhteen. Näin saadaan 10–15 ratkaisuideaa, joista voidaan valita esimerkiksi kolme kiinnostavinta toteutusvaiheeseen.
  • Sanaleikkiä voidaan kehittää niin, että kerätään kuvia, pieniä esineitä yms. virikkeitä, joiden herättämiä ajatuksia yhdistetään ratkaistavaan asiaan.