Yhdistysaktiivi

Somehäirinnän kohtaaminen yhdistyksessä

Somehäirintää ei tarvitse hävetä, se ei ole merkki yhdistyksen toiminnan epäonnistumisesta – pikemminkin päinvastoin. Häirinnän ilmaantuminen on merkki siitä, että taho, johon se kohdistuu, nähdään tärkeänä. Somehäirintään kannattaa tarttua yhdistyksenä, sillä häirinnän kohteeksi joutuminen voi aiheuttaa haittaa ja vaaraa yhdistyksen aktiivitoimijoiden terveydelle. Yhteisesti sovituilla toiminnan tavoilla voidaan luoda ryhmäpainetta yhdistyksen puolesta sekä tukea yhdistyksen brändiä ja maineenhallintaa.

Kuvankäsittely tekoälyllä Canvassa

Koulutuksessa käymme läpi seuraavat toiminnot: tekstistä kuvaksi tai videoksi; tekstin tai objektien ulkoasun visualisointi/koristelu; taustan poistaminen; elementin poiminta kuvasta ja siirtäminen muualle tai poistaminen; tekstin poiminta kuvasta ja sen muokkaus tai poistaminen; elementin korvaus kuvasta jollakin toisella sekä kuva-alueen laajennus. Mikäli tekoälytoimintoja tulee lisää, käymme niitäkin koulutusajan puitteissa läpi.

Koulutuksessa pääset lyhyesti testaamaan.

Kouluttaja esittelee Canvaa selaimen kautta, mutta Canvasta on myös mobiilisovellus. Parhaiten osallistut tietokoneella.

Canva yhteiskäytössä ja julkaisukalenteri

Käymme läpi, miten luot Canvan tiimin ja miten otat brändityökalun käyttöön. Opit jakamaan julkaisumalleja tiimin jäsenten kanssa ja kansioimaan malleja niin, että kaikkien on ne helppo löytää. Yhteisessä työstämisessä hyödyllistä on myös mallin linkin jakaminen sähköpostiin ja kommenttien käyttö julkaisumallissa. Lisäksi opit Canvan julkaisukalenterin käytön ja Canvan linkittämisen sosiaalisen median kanaviin.

Kouluttaja esittelee Canvaa selaimen kautta, mutta Canvasta on myös mobiilisovellus.

Yhdistyksen häirintäyhdyshenkilökoulutus

Häirinnän ehkäisy on osa yhteisöjen yhdenvertaisuus- ja moninaisuustyötä, jossa tavoitellaan turvallisempien tilojen ja tapahtumien luomista. Koulutuksessa tarkastelemme mahdollisia häirintätilanteita ja toimintatapoja niissä.

Käymme myös läpi, miten yhdistykselle luodaan häirintään puuttumisen toimintamalli: miten ilmoitus häirinnän kokemuksista otetaan vastaan, miten häirintätilanteita selvitellään, miten niissä toimitaan ja mitkä ovat yhdyshenkilön tehtävät.

Ennakointi yhdistystoiminnassa

Koulutuksessa käsitellään tulevaisuusajattelua ja ennakointia yhdistystoiminnassa. Mitä tulevaisuusajattelu oikein on ja miten sitä tehdään? Miksi ennakointi on tärkeää ja mitä se edellyttää? Millaisia yhdistystoimintaan sopivia menetelmiä ja välineitä on olemassa tulevaisuustyöskentelyn tueksi? Koulutus sisältää luento-osuuksia ja pohdintatehtäviä pienryhmissä.

Yhdistyksen jäsenlähtöisen toiminnan vahvistaminen

Koulutuksessa vuorottelevat luento-osuudet ja vuorovaikutteinen työskentely, pienet harjoitukset ja keskustelut. Vuorovaikutuksella ja oman osaamisen jakamisella on keskeinen rooli, joten valmistauduthan myös jakamaan omia ideoitasi ja osaamistasi muille.

Algoritmin ehdoilla? Näkyvyys somessa

Facebookin ja Instagramin algoritmeihin vaikuttavia asioita ovat muun muassa julkaisutyypit, vuorovaikutus tykkäämisestä kommentointiin ja jakamiseen, julkaisutahti sekä julkaisujen laatu. Saat ajankohtaista tietoa algoritmeistä – mistä toiminnasta algoritmit palkitsevat ja rangaisevatko ne jostain. Millä keinoilla voi optimoida viestinnän näkyvyyttä ja mitä uutta on tulossa?