Tutkimus toimihenkilöiden neuvotteluhistoriasta

Ensimmäinen kattava tutkimus toimihenkilöiden neuvotteluhistoriasta Suomessa on nyt julkaistu. Toimihenkilöt neuvottelupöydässä -teos selvittää, kuinka toimihenkilöiden ja virkamiesten neuvottelut työehtosopimuksista alkoivat ja vakiintuivat osaksi suomalaista työmarkkinajärjestelmää alkaen sotien jälkeisestä ajasta nykypäiviin asti. Samalla se avaa, miten toimihenkilöt näkevät itsensä eri aikoina ja millä tavalla se vaikuttaa järjestäytymiseen. Tämä tieto auttaa tunnistamaan, mikä toiminnassa on muuttuvaa ja mikä pitkällä aikavälillä suhteellisen pysyvää. Siten se auttaa hahmottamaan myös tulevaisuuden järjestäytymisen ja edunvalvonnan tarpeita ja mahdollisuuksia.

Toimihenkilöiden neuvottelujärjestelmässä löytyy viisi suurta taitekohtaa: toisen maailmansodan jälkeinen aika, jolloin työnantajat ostivat sopimalla teollisuudelle työrauhaa; 1960-luvun alussa tapahtunut virkamiesten pääsy yleiseen neuvottelujärjestelmään; neuvotteluoikeuslakko 1973; monien julkisten alojen lakot 1980-luvun puolivälissä sekä 1990-luvun talouslama ja rakenteellisten muutosten kausi.

Toimihenkilöiden pyrkimykset muodostaa ryhmäidentiteettejä ovat aina olleet jännitteisiä sekä työnantajien että työntekijöiden suuntaan. Kun on neuvoteltu siitä, mitä työ on ja miten sitä tulisi johtaa ja organisoida, on samalla määritelty toimihenkilöyttä. Työnantajat mielsivät aiemmin toimihenkilöt omiksi edustajikseen, joiden palkka määräytyi yleensä yksilöllisesti. Tällä oli yhteys toimihenkilöiden asemaan työehtosopimusneuvotteluissa. Toimihenkilökeskusjärjestöt pääsivätkin TES-sopimiseen mukaan huomattavasti myöhemmin kuin työntekijöiden SAK.

Toimihenkilöiden palkkaedunvalvonta

Toimihenkilöiden palkat olivat sodanjälkeen kilpailukykyisiä. Poikkeuksena olivat virkamiehet, jotka kokivat jääneensä palkkakuoppaan. Vasta tulopolitiikka ja 1970-luvun alun virkaehtosopimukset korjasivat tilannetta. Julkisella sektorilla vaikeutena oli ollut se, että ennen neuvotteluosapuolia ei ollut määritelty selvästi tai neuvotteluoikeudet olivat hajaantuneet lukuisille toimijoille. Solidaarinen palkkapolitiikka 1960-luvulla alkaneiden tupojen myötä kuitenkin heikensi toimihenkilöiden suhteellista asemaa. 1980-luvun lakoilla asemat saatiin takaisin ja toimihenkilöistä tuli varteenotettavia toimijoita kaikissa neuvottelupöydissä. Samaan aikaan yleinen koulutustason nousu nosti toimihenkilöiden palkkausta. Tuorein historia kuitenkin osoittaa, että koulutuksen mukanaan tuomat paremman tulevaisuuden odotukset ovat saaneet toimihenkilöiden odotukset osittain kriisiytymään.

Talouslamasta 1990-luvulla alkoi myös työn tekemiseen vaikuttava yksilöllisyyden korostus. Alkoi yksilöiden lahjakkuuteen ja saavutuksiin pohjautuva meritokraattinen kilpailu, joka on heikentänyt kollektiivisen edunvalvonnan mahdollisuuksia ja vähentänyt keskusjärjestöjen jäsenmääriä lukuun ottamatta Akavaa. Koska yhtenäistä toimihenkilöidentiteettiä ei ole, suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut suuntaus, että tuloluokat eriytyvät toisistaan. Toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimusjärjestelmän integroitumisen työelämän rakenteisiin voi kutenkin väittää olleen myös osa laajempaa demokraattista kehitystä – mikä on kehityksen suunta tulevaisuudessa?

Tutkimuksen julkaisee Gaudeamus. Tutkimusta on koordinoinut TJS Opintokeskuksen kokoama ohjausryhmä. Tutkimusta ovat rahoittaneet Akavan ja STTK:n alkupanostuksen jälkeen Työsuojelurahasto, Suomen Kulttuurirahasto, Koneen säätiö sekä Palkansaajasäätiö.

Lisätietoa

Tutkija Ilkka Levä, FT, dosentti, Helsingin yliopisto, puh. 045 147 9067, ilkka.leva@helsinki.fi
Kulttuurisihteeri Inka Ukkola, TJS Opintokeskus, puh. 040 706 4548, inka.ukkola@tjs-opintokeskus