Koulutus koostuu itseopiskelusta verkossa ja vertaistapaamisesta. Työterveyslaitoksen tuottama sisältömateriaali kokoaa tärkeimmät asiat henkilöstön edustajan näkökulmasta ja linkittää lisätietoon Työterveyslaitoksen sivuille.
Työkyky muodostuu ihmisen fyysisten, psyykkisten, sosiaalisten ja kognitiivisten voimavarojen ja työn välisestä suhteesta. Aluksi tulee tunnistaa työntekijän tarve tarkemmalle arvioinnille. Terveydenhuollon ammattilaiset selvittävät henkilön työkykyä ammatillisesta näkökulmasta, mutta myös asiakkaan itse tuottama tieto on tärkeää. Arvioinnin jälkeen haetaan ratkaisuja. Tässä kaikessa henkilöstön edustaja voi olla edustettavan tukena. Tukea edustettavaa neuvotteluissa ja auttaa sekä edustettavaa että työnantajaa näkemään erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.
Koulutuksen käyminen vie yhteensä noin neljä tuntia. Vertaistapaamisen osuus tästä ajasta on puolitoista tuntia.
Koulutuksessa määrittelemme yhdessä, mikä henkilöstön edustajan viestinnässä on tärkeää ja mikä edistää yhteistyötä. Käymme läpi viestinnän keinoja kasvokkaisesta viestinnästä sähköiseen viestintään ja mietimme keinoja edustettavien mielipiteen esiin saamiseksi. Käsittelemme viestinnän haasteita ja ratkaisuja niihin. Lopuksi luomme kokonaisnäkemystä siitä, mitkä seikat vaikuttavat luottamuksen rakentamiseen.
Koulutuksessa vaihtelevat kouluttajan opetus ja osallistujien työskentely. Osallistujat jakavat näkemyksiään ja kokemuksiaan joko yhteiselle alustalle tai pienryhmissä.
Koulutuksessa saat keinoja vuorovaikutussolmujen purkamiseen ja uusien ideoiden ja ratkaisuvaihtoehtojen ideoimiseen ja eteenpäin viemiseen. Hahmotat, mistä väärinymmärtäminen ja ajatteluharhat voivat juontaa ja saat keinoja puuttua niihin. Opit, miten ymmärrystä luovaa dialogia edistetään ja miten pidät puoliasi jämäkästi, mutta toista arvostavasti.
Koulutus on osallistava ja siinä tehdään harjoitus pienryhmissä.
Koulutus koostuu itseopiskelusta verkossa ja vertaistapaamisesta. Työterveyslaitoksen tuottama sisältömateriaali kokoaa tärkeimmät asiat henkilöstön edustajan näkökulmasta ja linkittää lisätietoon Työterveyslaitoksen sivuille.
Työkyky muodostuu ihmisen fyysisten, psyykkisten, sosiaalisten ja kognitiivisten voimavarojen ja työn välisestä suhteesta. Aluksi tulee tunnistaa työntekijän tarve tarkemmalle arvioinnille. Terveydenhuollon ammattilaiset selvittävät henkilön työkykyä ammatillisesta näkökulmasta, mutta myös asiakkaan itse tuottama tieto on tärkeää. Arvioinnin jälkeen haetaan ratkaisuja. Tässä kaikessa henkilöstön edustaja voi olla edustettavan tukena. Tukea edustettavaa neuvotteluissa ja auttaa sekä edustettavaa että työnantajaa näkemään erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.
Koulutuksen käyminen vie yhteensä noin neljä tuntia. Vertaistapaamisen osuus tästä ajasta on puolitoista tuntia.
Päivä koostuu johdantoluennosta ja harjoitustehtävistä. Koulutuksessa tutustut tilinpäätökseen ja sen tietosisältöön laskemalla erilaisia tunnuslukuja.
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien laatiminen on pakollista työpaikoilla, joilla työskentelee säännöllisesti vähintään 30 työntekijää. Suunnitelma tulee laatia yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa. Kaikilla työpaikoilla tasa-arvosuunnitelmaa ei kuitenkaan lain edellytyksistä huolimatta ole.Tässä koulutuksessa opit tärkeimmät seikat molempien suunnitelmien valmistelussa ja kuulet myös esimerkin valmiista suunnitelmasta.
Henkilöstön edustajat tekevät yhteistyötä monissa teemoissa työpaikoilla, mutta aika ajoin voi olla epäselvää, mikä kuuluu luottamusmiehen ja mikä työsuojeluvaltuutetun tontille. Koulutuksessa opit, minkä asioiden hoitaminen työpaikalla kuuluu luottamusmiehelle ja mitkä taas osuvat työsuojeluvaltuutetun toimenkuvaan. Tunnistat myös henkilöstön edustajien välisen yhteistyön merkityksen ja mahdollisuudet. Koulutuksessa vaihtelevat luento-osuus sekä osallistavat tehtävät.
Luennon aikana saat tiivistetysti tiedon tasapuoliseen kohteluun ja syrjintään liittyvästä lainsäädännöstä henkilöstön edustajan roolin tueksi.
Luentosarja esittelee yhden henkilöstön edustajan roolin kannalta tärkeän työlain kerrallaan. Luentoja toteutetaan neljä vuoden 2025. Muiden luentojen teemat ovat tietosuoja, YT-laki sekä työsuhteiden määräaikaisuudet.
Luennon aikana saat tiivistetysti tiedon työsuhteiden määräaikasuuksiin liittyvästä lainsäädännöstä henkilöstön edustajan roolin tueksi.
Luentosarja esittelee yhden henkilöstön edustajan roolin kannalta tärkeän työlain kerrallaan. Luentoja toteutetaan neljä vuoden 2025 aikana. Muiden luentojen teemat ovat tietosuoja, YT-laki, Tasapuolinen kohtelu ja syrjintä.