TJS Opintokeskukseen uutta osaamista

TJS Opintokeskuksen liittohallitus on valinnut opintokeskukseen kolme uutta työntekijää. Avoinna olleeseen kehittämispäällikön tehtävään valittiin KM Sirpa Sulku ja koulutus- ja kehittämisasiantuntijoiksi TM Paula Antell ja KM Leena Könkkölä. Antell ja Sulku aloittavat tehtävässään marraskuussa ja Könkkölä ensi vuoden alusta.

– TJS Opintokeskuksella on uusi strategia ja nyt uusia voimia sen toteuttamiseen, iloitsee rehtori Tanu Heikkinen.

Uusi strategia korostaa ennakoivaa, tiivistä ja asiakaslähtöistä yhteistyötä ammattiliittojen kanssa.
– Tulevan vuoden toiminnan suunnittelussa on jo nyt vahvasti mukana koulutustoiminnan uudistaminen, digitalisaatio ja järjestäytymisen edistäminen. Kehitämme palveluitamme liittojen ja yhdistysten tarpeita kuunnellen ja yhteistyössä liittojen kanssa tavoitteena on myös uudistaa toimintaa, Heikkinen jatkaa.

Uudet työntekijät

Kehittämispäällikön tehtävään valittiin KM Sirpa Sulku. Hänellä on vahva kokemus kansalaisjärjestöjen koulutustoiminnasta ja kehittämisestä sekä hanketoiminnasta. Sulku on työskennellyt aikaisemmin koulutuspäällikkönä SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:ssä ja Alma Talent Oy:ssa. Viimeisimpänä työsarkanaan hänellä on ollut verkkokoulutusten kehittäminen ja verkkokoulutusmallien tuottaminen jäsenjärjestöjen kanssa Opintokeskus Siviksessä.

Koulutus- ja kehittämisasiantuntijaksi valittiin TM Paula Antell. Tällä hetkellä Antell on töissä järjestöpäällikkönä Akavan Erityisalat ry:ssä. Hänellä on ammattijärjestötoiminnan tuntemusta myös Kirkon Alat ry:stä ja Toimihenkilöliitto ERTO ry:stä. Palvelumuotoilu ja palo ammattiyhdistystoiminnan kehittämiseen ja uudistamiseen on ovat Paulalle tärkeitä asioita. Kouluttajakokemusta Paulalla on mm. Työhyvinvointikorttikouluttajan tehtävästä.

Koulutus- ja kehittämisasiantuntijaksi valittiin niin ikään KM Leena Könkkölä. Tätä nykyä hän työskentelee Taitotalon koulutussuunnittelijana vastuualueenaan esihenkilö- ja johtamiskoulutusten suunnittelu. Leenalla on kokemusta tiiviistä yhteistyöstä kouluttajien, asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa ja tutkintotavoitteinen koulutus on hänelle tuttua. Digitaalinen oppiminen ja kaikki nykyaikaisen oppimisen tukeen liittyvät asiat innostavat Leenaa.

Lisätietoja
Rehtori Tanu Heikkinen
040 734 5354
tanu.heikkinen@tjs-opintokeskus.fi

Lisää uutisia