Järjestön hallitusosaaja -koulutus antaa vahvan tuen hallitustyöskentelyyn

Järjestön hallitusosaaja (JHO) ‑koulutusten arviointi vuodelta 2025 osoittaa, että koulutus vahvistaa osallistujien hallitustyön osaamista riippumatta siitä, onko kyseessä osallistujan ensimmäinen hallituskausi vai onko hänellä jo vuosien kokemus takanaan.
– Palautteiden perusteella osallistujien osaaminen kehittyi kaikilla koulutuksen osa-alueilla, erityisesti toimintaympäristön analysoinnissa, hallitusroolin jäsentämisessä sekä talouden ja hyvän hallinnon ymmärtämisessä, sanoo Annika Tahvanainen-Jaatinen, koulutuksen koordinaattori Opintokeskus Siviksestä.
Koulutuksen vahvuus on sen monimuotoinen osallistujajoukko – vuonna 2025 mukana neljässä eri koulutuksessa oli edustajia 48 järjestöstä. Tämä mahdollistaa vertaisoppimisen ja oivallukset, jotka syntyvät, kun erilaisten järjestöjen näkökulmat kohtaavat.
– Yhteiset keskustelut antoivat perspektiiviä oman järjestön asioihin ja tarjosivat uusia tapoja tarkastella oman järjestön käytäntöjä tuoden samalla esiin ratkaisuja, joita ei yksin olisi osannut ajatella, kertoo Annika.
Koulutus yhdistää teorian ja käytännön esimerkiksi yhdistysoikeudesta, talouden perusteista, päätöksenteon laadusta, ajankäytön hallinnasta, tulevaisuuden ennakoinnista ja toimintaympäristön tarkastelusta. Tehtävät ja keskustelut tukivat oppimista.
Koulutus tekee myös näkyväksi hallitustyön tyypilliset haasteet ja tarjoaa työkaluja niiden ratkaisemiseen sekä järjestötoiminnan kehittämiseen.
– Koulutus ei tarjonnut vain tietoa, vaan kirkasti ajattelua hallituksen roolista, vastuista ja rajapinnasta operatiiviseen toimintaan, Annika summaa.
Kaikki osallistujat suosittelevat koulutusta muille järjestöjen hallituksen jäsenille. Yhteinen näkemys oli se, että uusien hallituksen jäsenten olisi hyödyllistä osallistua koulutukseen heti hallituskauden alussa.
JHO-koulutus on opintokeskusten yhteinen koulutus.
Lisää uutisia

Kaisa Herlin TJS Opintokeskuksen uudeksi rehtoriksi
TJS Opintokeskuksen hallitus on valinnut TJS Opintokeskuksen uudeksi rehtoriksi FM…

Opintokeskusten koulutuksen valtionosuus on 42 %
Opintokeskukset ry oikaisee valtiovarainministeriön väitteen: valtio rahoittaa opintokeskusten koulutuksen kustannuksista…

Opintokeskukset vahvistavat kansalaisyhteiskuntaa
Opintokeskusten laatu ja vaikuttavuus 2025 -raportti avaa opintokeskusten toimintaa ja toimintaympäristöä…