17.1.2026-12.2.2026
Helsinki
Yhdistysaktiivi
Järjestö
250 €
Kenelle
Koulutus on tarkoitettu valtakunnallisille ja alueellisille järjestöille, joiden toimintaa hallitus ohjaa strategisella tasolla. Voit olla kokemusta kerännyt konkari tai aloittamassa ensimmäistä hallituskauttasi. Odotamme osallistujilta yhdistyshallinnon ja yhdistyslain perusteiden tuntemusta.
Tavoite
Koulutus auttaa sinua onnistumaan suuren järjestön hallitustyössä. Opit tarkastelemaan asioita myös pitkän kehittämiskaaren päähän.
Järjestön hallitusosaaja -koulutuksen jälkeen osaat
- Tunnistaa järjestön hallitusrooliisi liittyvät vastuut, oikeudet ja velvollisuudet.
- Edistää toiminnallasi sujuvaa vuorovaikutusta hallituksessa.
- Edistää hyvän hallintotavan toteuttamista omassa hallituksessasi.
- Analysoida järjestön keskeisiä talouden asiakirjoja.
- Arvioida toimintaympäristön muutosten vaikutuksia oman järjestösi toimintaan.
- Arvioida järjestösi toiminnan ekologista, taloudellista ja kulttuurista kestävyyttä.
Esittely
Koulutus koostuu yhdestä lähipäivästä ja kolmesta verkkotapaamisesta. Koulutuskerroilla työskennellään vuorovaikutteisesti.
Koulutukseen sisältyy lisäksi itsenäinen ennakkotehtävä ja oppimistehtäviä, jotka liittyvät osallistujien omaan hallitustyöhön. Koulutuksesta on mahdollista saada kaksi opintopistettä.
JHO-koulutus tarjoaa mainion mahdollisuuden myös vertaisoppimiseen ja verkostoitumiseen.
Paikka
Scandic Grand Central Helsinki, Vilhonkatu 13, 00100 Helsinki ja Teams
Ohjelma
17.1.2026
Sujuva hallitustyö
klo 10-18 Helsinki
Tervetuloa! Koulutuksen avaus
- Leena Könkkölä, koulutus- ja kehittämisasiantuntija, TJS Opintokeskus
Virittäytyminen päivään
- Pauliina Ryökäs, Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja ja Loimun 2. varapuheenjohtaja 2024–2025, SYLin varapuheenjohtaja 2023
Sujuva hallitustyö ja vuorovaikutus
- Anne Burman, koulutus- ja kehittämisasiantuntija, TJS Opintokeskus
Rooli ja vastuut valtakunnallisen järjestön hallituksessa
- Tanu Heikkinen, toiminnanjohtaja, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
Järjestön toiminnan strateginen johtaminen
- Anne Lindfors, väitöskirjatutkija ja Pirkanmaan syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja
27.1.2026
Hyvän hallintotavan toteuttaminen
klo 17-19 Teams
Juha Viertola, toiminnanjohtaja, Diabetesliitto
4.2.2026
Talouden hoito isossa järjestössä
klo 17-19 Teams
Reijo Petrell, järjestöjen taloushallinnon ammattilainen
12.2.2026
Ennakointi hallituksen työkaluna
klo 17-19 Teams
Noora Vähäkari, ennakoinnin ja kehittämisen asiantuntija, Fingo
Viimeinen ilmoittautumispäivä
8.1.2026
Peruutusehdot
Voit perua osallistumisen kuluitta kuukautta ennen koulutuksen alkua. Jos perut myöhemmin tai et peru lainkaan, veloitamme osallistumismaksun.
Lisätietoja
Lisätietoa saat osoitteesta toimisto@tjs-opintokeskus.fi tai soita (09) 229 3030.
Lisää koulutuksia

Rohkeutta jäsenyyden myyntiin
Verkkokoulutus
80 €

Yhdistystoiminnan perusteet, kello viiden sarja
Verkkokoulutus
360 €

Yhdistyksen kokoustoiminta
Verkkokoulutus
80 €
